Nuoret voimautuivat kulttuuria ja liikuntaa yhdistävässä toiminnassa. Loppujulkaisu ladattavissa.

Nuoret löysivät itsestään uusia puolia ja vahvuuksia sekä heittäytyivät mukaan ryhmätoimintaan itseilmaisua tukevassa Osallistava ja liikunnallinen teatteri -hankkeessa. Hankkeen aikana syntyi uusia toimintamalleja nuorten parissa työskentelyyn.

Työskentelyn tuloksia esitellään hankkeen tuoreessa loppujulkaisussa Nuorten osallisuuden vahvistaminen teatteri- ja liikunta-alan yhteistoimintaa kehittämällä (Diak Puheenvuoro 20, toim. Susanna Hyväri, Marja Lindholm ja Niko Nummela).

Luovan toiminnan hyötyjä nuorisotyössä esittelevä julkaisu on suunnattu nuorisoalan ammattilaisille ja kaikille nuorten osallisuuden tukemisesta kiinnostuneille. Hankkeessa toteutettujen työpajojen, ryhmien ja produktioiden toteutuksen kuvauksen lisäksi teos tarjoaa runsaasti sovellettavaa tietoa muillekin nuorten parissa toimiville.

Julkaisuun on koottu myös hankkeessa käytettyjä toiminnallisia harjoitteita hyödynnettäväksi nuorten parissa työskenteleville kätevänä liitteenä ”Nippu harjoituksia”.

Lue lisää mediatiedotteesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *